The Cipriano Project

The Cipriano Project

The Cipriano Project on kesällä 2014 perustettu, ensisijaisesti renessanssin maalliseen musiikkiin erikoistunut lauluyhtye, johon on kiinnitetty varsinainen alansa ”dream team”: maamme johtavia yhtyelaulajia, joilla kaikilla on laaja ja monipuolinen kokemus vanhan musiikin parissa.

Nimensä yhtye lainaa flaamilaiselta säveltäjältä Cipriano de Rorelta, joka teki menestyksekästä uraa 1500-luvun Italiassa ja oli tärkeä tekijä madrigaalitaiteen uudistamisessa vuosisadan puolivälissä. Ciprianon ohella yhtye tuo monien muidenkin varhaisemman renessanssin säveltäjien tuotannon nykypäivän yleisölle.

Hanna Järveläinen

Hanna Järveläinen siirtyi Sibelius-Akatemiasta sävellyksen ja musiikinteorian kandidaatintutkinnon suoritettuaan opiskelemaan barokkilaulua Baselin Schola Cantorumiin Gerd Türkin ja Evelyn Tubbin johdolla ja syventyi myös yhtyelauluun Anthony Rooleyn johtamassa jatkokoulutusohjelmassa.

Hän laulaa keskiajan, renessanssin ja barokin ajan musiikkia eri yhtyeiden riveissä konserteissa ja useilla äänitteillä.

Laulun ohella Hanna toimii tutkijana Zürichin taidekorkeakoulussa ja opettaa vanhan musiikin laulajia ja lauluyhtyeitä mm. Sastamala Gregoriana -festivaalilla.

Paul Bentley-Angell

Australialainen tenori Paul Bentley-Angell esiintyy sekä solistina että laulukokoonpanoissa Isossa-Britanniassa ja muualla Euroopassa. Paul valmistui Melbournen yliopistosta 2008 ja muutti sen jälkeen Eurooppaan maisterinopintoja varten Schola Cantorumissa Baselissa Sveitsissä. Siellä hän erikoistui edistyneisiin lauluyhtyeopintoihin (Advanced Vocal Ensemble Studies).

Mats Lillhannus

Mats Lillhannus siirtyi musiikkitieteen maisteritutkinnon jälkeen esittävän musiikin ammattilaiseksi ja on vuosien aikana profiloitunut monipuolisena vanhan musiikin asiantuntijana. Hän on opiskellut laulua yksityisesti Veikko Kiiverin johdolla Tukholmassa ja osallistunut Schola Cantorum Basiliensisin yhtyelaulun jatkokoulutusohjelmaan Anthony Rooleyn johdolla, minkä myötä heräsi erityinen kiinnostus renessanssin maalliseen musiikkiin. Hänet voi nähdä ja kuulla lukuisissa eri yhtyeissä, useat niistä Lillhannuksen perustamia.

Laulajan työn ohella Lillhannus kirjoittaa musiikista, tekee varhaisen laulumusiikin aarteistosta uusia nuottieditioita omiin ja muiden tarpeisiin, sekä toimii musiikkiäänittäjänä.

Jussi Lehtipuu

Jussi Lehtipuu on laaja-alainen laulaja, jonka baritoni taipuu moneen klassisen musiikin kentillä. Häntä on kuultu niin Amsterdamissa esittämässä nykymusiikkioopperaa kuin Suomessakin tunnelmoimassa Sastamala Gregoriana -festivaalin vanhan musiikin hämyssä. Alankomaissa, Amsterdamse Hogeschool voor de Kunsten:issa opiskelleena ja edelleen työskentelevänä hänellä on vahva kosketus hollantilaiseen Bachin passioiden ja kantaattien esittämisperinteeseen.

Varsinaisilla oopperalavoilla Lehtipuu on laulanut mm. Monteverdin, Purcellin, Händelin ja Mozartin teoksissa, vaikkei hän kaihda romantiikankaan teoksia esiintyessään eri puolilla Eurooppaa. Lied-laulajana Lehtipuu on konsertoinut eri pianistien kanssa Suomen lisäksi Ranskassa ja Alankomaissa. Lehtipuu on laulanut mm. Christophe Rousset’n, Lars Ulrik Mortensenin ja Jos van Veldhovenin johdolla.

Mikko Ikäheimo

Kitaristi ja luutisti, lue lisää.