A

Aurore 2021 soi verkossa!

Vuoden 2021 Aurore – Helsingin Renessanssimusiikkijuhlat järjestetään poikkeusolojen vuoksi verkossa suoratoistona ja pitää sisällään kolme konserttia. Koronaepidemian vuoksi vaihtoehtona oli festivaalin siirtäminen vuodella, mutta yleisön keskuudessa tehdyn mielipidekyselyn tuloksissa toivottiin niin vahvasti juhlien järjestämisestä, että perinne päätettiin pitää katkeamattomana ja kahdeksas Aurore toteutuu suunniteltuun aikaan.

Perjantain konsertti Nymfien valitus kuljettaa meidät vuoteen 1497, jolloin menehtyi Jean de Ockeghem, Ranskan kuninkaan kapellimestari ja tuon ajan merkittävin säveltäjä. Itsekin jo legendan aseman saavuttanut Josquin Desprez sävelsi hänen muistokseen laulun Metsän nymfit, joka lukeutuu koko renessanssin kuuluisimpiin teoksiin. Josquin kutsuu ystävänsä Brumelin, Pierre de la Ruen ja Compèren yhdessä nymfien kanssa itkemään rakkaan mestarin poismenoa. Mutta keitä olivat nämä Ockeghemin ystävät ja ihailijat, ja millaista oli heidän musiikkinsa?

Lauantain konsertti Renessanssin oppineet naiset – Häkkilintuja ja muita eläimiä kääntää korvamme renessanssin vaiettuihin naissäveltäjiin, joiden ei kunniallisina naisina aina ollut soveliasta edes signeerata teoksiaan. Konsertissa kuulemme muun muassa Eleonora d’Esten madrigaalien Suomen ensiesityksen sekä Hildegard Bingeniläisen ja surumielisen ruhtinatar Margareeta Itävaltalaisen teoksia, jotka vuorottelevat tunnustettujen taitureiden Clément Janequinin, Jean Moutonin ja Pierre de la Ruen lintuaiheisten sävellysten kanssa.

Sunnuntain satelliittikonsertissa Concerto delle Donne renessanssin ja varhaisbarokin musiikki sekä nykyrunous lyövät kättä. Konsertti herättää hetkeksi henkiin 1570–80-luvuilla toimineen Firenzen cameratan, joka pyrki palauttamaan antiikin ihanteet ja klassisen retoriikan periaatteet musiikkiin ja draamaan. Konsertissa kuulemme musiikkia 1500- ja 1600-lukujen taitteen Pohjois-Italiasta ja Mitra Virtaperkon runoja runoilijan itse lausumina. Esitysten jälkeen on keskustelutilaisuus Zoomissa cameratan hengessä.

Konsertit lähetetään suoratoistona Auroren Youtube-kanavalla. Verkkokonserttien kuuntelumaksu on vapaaehtoinen, ja sen voi maksaa vasta konsertin kuunneltuaan.

Tervetuloa keskitalven tärkeimpään musiikkijuhlaan!