1400-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Krakovassa, ”tuossa teologialle erityisesti omistautuneessa kaupungissa, joka oli käytännössä hylännyt kaikki muut vapaat taiteet, arvostettiin kuitenkin suuresti musiikkia. Sen ansiosta jumalanpalveluksista voitiin luoda mitä juhlallisimpia tilaisuuksia.” Näin kirjoitti Firenzestä lähtöisin ollut humanisti ja kosmopoliitti Filippo Buonaccorsi (1437–1496), ja totesi lisäksi, että kaupunki oli ”musiikin lumoissa ja täynnä suurinta mahdollista innostusta tätä taidetta kohtaan”.
Tästä musiikkielämän kukoistuksesta on säilynyt todisteita ennen kaikkea kahdessa käsikirjoituksessa. Ensimmäinen on Puolan kansalliskirjastossa säilytettävä käsikirjoitus III.8054, joka sisältää teologisia kirjoituksia ja musiikkia ja jonka on aikanaan kopioinut pappi Petrus de Kazimiria. Toinen on nimetön musiikkikäsikirjoitus F.I.378, jonka saksalaisjoukot polttivat lokakuussa 1944 tuhotessaan tarkoituksellisesti valtavan kokoelman Puolan historiaa koskevaa dokumenttiaineistoa, jota oli säilytetty Varsovassa Krasińskin suvun kirjastossa. Kokoelmasta oli onneksi otettu valokuvia, jotka säästyivät. Molemmat käsikirjoitukset ovat peräisin noin vuodelta 1440, ja vaikka ne sisältävät pääasiassa liturgista musiikkia, ne tunnetaan kuitenkin ennen kaikkea maallisista teoksistaan joissa ylistetään Krakovan kaupunkia ja siellä asunutta kuninkaallista perhettä.
Näissä lähteissä keskeinen hahmo on säveltäjä Mikołaj Radomski (? – n.1425). Tutkijoiden ponnisteluista huolimatta on edelleen epäselvää, kuka Radomski oikeastaan oli. Oliko hän kenties sama henkilö kuin muutamissa paavin muistioissa vuonna 1390 mainittu pappi, tai hovin asiakirjoissa vuonna 1422 mainittu clavicymbalista domine regine Poloniae eli ”Puolan kuningattaren kosketinsoittaja”, vai olivatko nämä aivan muita ihmisiä? Prinssi Kazimirin syntymän (1426) kunniaksi sävelletty teos viittaisi siihen, että Radomski ei ollut vieras kuninkaalliselle hoville. On todennäköistä, että hänen kirkkomusiikkinsa syntyi Wawelin kukkulalla sijaitsevan katedraalin tai jonkin muun merkittävän kirkon yhteydessä. Lisäksi molemmat käsikirjoitukset antavat ymmärtää hänen toimineen myös musiikinopettajana, mahdollisesti katedraalikoulussa.
Krakovassa Radomski on saattanut kohdata Petrus Wilhelmi de Grudenczin (1392–1452 jälkeen), joka opiskeli kaupungin yliopistossa 1420-luvulla. Tšekkiläinen musiikintutkija Jaromír Černý (1939–2012) nosti Wilhelmin vuonna 1975 unohduksista, ja nykyään häntä pidetään yleisesti yhtenä renessanssin Keski-Euroopan tuotteliaimpana ja keskeisimpänä säveltäjänä.
Molemmat käsikirjoitukset kertovat italialaisen ja ranskalaisen taidemusiikin perusteellisesta tuntemuksesta. Monet Radomskin omista teoksista ovat tyylillisesti saaneet vaikutteita Antonio Zacara da Teramon (1350/60–1413/16) Johannes Ciconian (1370–1412) liturgisesta musiikista. Radomski tunsi myös uudempia sävellystekniikoita, kuten fauxbourdonin, ja muiden aikansa krakovalaisten muusikoiden tavoin hänelle olivat tuttuja myös ranskalaiset chansonit (joiden sanat oli paikallisena tapana korvata latinankielisillä, hengellisillä teksteillä) sekä italialaiset laude-laulut.
Käsikirjoituksen F.I.378 kopioineen kirjurin satunnaiset omat huomautukset – esimerkiksi krasne barszo, ”erittäin kaunista” – paljastavat hänen valtavan ihailunsa tätä musiikkia kohtaan. Käsin lisätyt esitysmerkinnät osoittavat kirjurin myös selvästikin laulaneen tätä musiikkia itse. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että käsikirjoituksessa III.8054 esiintyvä sana opus on yksi varhaisimmista dokumentoiduista tapauksista, joissa tätä termiä käytetään musiikkiteoksesta!
Käsikirjoitusten III.8054 ja F.I.378 tarjoamaa kuvaa Krakovan musiikkielämästä täydentävät tässä konsertissa musiikkilajit, jotka saattoivat olla monille Puolassa ja muuallakin Keski-Euroopassa tutumpia kuin Zacaran ja Ciconian teokset. Näihin kuuluivat plainchant (gregoriaaninen kirkkolaulu, eli yksiääninen liturginen laulu), sekä polyfoniselta rakenteeltaan em. säveltäjien teoksia yksinkertaisempi hengellinen ja maallinen musiikki.
Michał Gondko (käännös Sanni Antikainen)
Esiintyjät
La Morra:
- Doron Schleifer, laulu
- Ivo Haun De Oliveira, laulu
- Matthieu Romanens, laulu
- Corina Marti, clavicimbalum & nokkahuilut
- Michał Gondko, luuttu
- Vojtěch Jakl, fiideli
- Musiikillinen johto: Corina Marti & Michał Gondko
Säveltäjänimiä
- Mikołaj Radomski
- Vincentius de Kielcza
- Othmarus Opilionis de Jawor
- Petrus Wilhelmi de Grudencz
- Jacobus de Clibano
Paikka, aika ja liput
Konsertti järjestetään lauantaina 30.1.2027 klo 19 Paavalinkirkossa. Taiteilijatapaaminen ja ilmainen kahvitarjoilu 45 minuuttia ennen konserttia kirkon alasalissa.
Liput Auroren omasta lippukaupasta ja tuntia ennen ovelta (korttimaksu toivottava). Liput ovat pian myynnissä myös Lippupisteessä, joka lisää hintoihin oman käsittelymaksunsa. Osta liput nyt!
- yksittäinen konsertti 25/20 €
- festivaalipassi 65/55 €
Alennusryhmien lippuja ja festivaalipasseja voivat ostaa opiskelijat, työttömät, siviilipalvelus- ja varusmiehet, 15-18 -vuotiaat sekä eläkeläiset. Avustajat samalla lipulla.
Alle 15-vuotiaat ovat tervetulleita Auroreen ilmaiseksi! Jos olet tuomassa konsertteihin yli 6 hlön lasten tai nuorten ryhmiä, otathan etukäteen yhteyttä osoitteeseen liput@aurore.fi.

